"Näitkö sinäkin sen unen?" Sakura kysyi. "No, en tiedä näitkö sinä samaa unta kuin minä." Jokura  vastasi. ja jatkoi "Näin unta, että eräs koira täältä meiltäpäin oli liekkien saartamana. Pelastin sen. Entä sinä?" "Näin samanlaista unta, mutta liekeissä oli Mandy." Sakura sanoi pelon väreiden kulkiessa pitkin selkää. "Ja sain tietenkin ne arvet joista hetki sitten puhuin."

 

                                                                                 *

" Minä taas selvisin, terveenä kuin pukki." Jokura sanoi kuulostaen hiukan itserakkaalta, vaikkei hän sitä ollut. " No, täytyy lopettaa." sanoi Sakura ja odotti Jokuran vastausta: "Joo, moikka!". Sitten hän sulki puhelimen ja lähti ulos. Kello ei ollut paljoa. Tuuli tuiversi Sakuran hiuksissa ja jostain kuului kimeää räksytystä. Hetkinen.. Se kuului Sakuran selän takaa. Tyttö kääntyi. Arvioltaan viisi kuukautta vanha Akita-pentu haukkui siinä. "Nani!?"* Sakura huudahti. Pentu oli rusehtava. Se kiskoi Sakuraa jalasta.

 

                                                                                 *

Sakuran oli mentävä sinne, minne pentu halusi hänen tulevan. Pentu lähti juoksemaan. Sakura oli ihmisen muodossa hidastyyppinen. Hän muisti, mitä teki kun pelasti Mandyn liekeistä. Hän ajatteli koiraksi muuttumista. Hän kumartui, kumartui ja kutistui jonkun verran. Arvet paljastuivat taas. Kohta Sakura-akita juoksi pennun vieressä. Molemmat pennut hyppäsivät pensas-aidan taakse. He näkivät miehen silhuetin. Hän etsi katseellaan jotakin ja pyöritteli pistooliaan. #Sakura, tuota sinun täytyy varoa. Hän on isäntäni ja aikoo ampua sinut ja Jokuran.# Sakura katsoi toista pentua. #Okei, ymmärrän, mutta miksi hän haluaisi meistä eroon? Entä kuka olet? Mistä tiesit minun ja serkkuni nimen? Mistä ihmeestä tulit?# #Sa´kura, nimeä minulla ei ole, ja muiden kysymyksien vastaukset selviävät ajallaan..# sanoi eriskummallinen pentu ja katosi kuin tuhka tuuleen.

                                                                                  *

Sakura tuijotti hetken kohtaa missä pentu oli äsken ollut. "Hei, piski!" kuului miehen ääni ja Sakura huomasi, että mies osoitti häntä aseellaan. Sakura vinkaisi ja lähti juosten kohti kotia.

 

 

*Nani?=Mitä?

(Sori, että kesti taas tosi kauan luvun tulemisessa..)

Sakuran päässä pyöri painajainen. Tuli räiskyi, Mandy ulvoi kivusta lähestulkoon kuolleena. Sakurasta tuntui, että uni oli totta. Hän hiipi varovasti huoneestaan ja katsoi ikkunasta ulos. Kyllä: Mandyn kotitalo oli tulessa, ja se leviää jatkuvasti, sekunti sekunnilta.. Sakura juoksi ulos ja suuntasi naapuriin. Näin ei saa tapahtua! Mandy, eikä kukaan saa kuolla. Sakuran ollessa ihminen, hän ei ikinä kykenisi juoksemaan sisälle taloon. Hän toivoi, että kykenisi olemaan nopea, melko pienikokoinen ja omistavansa tarkan hajuaistin. Siinä samassa Sakura tunsi jotain ällöttävää. Hänen kasvoistaan työntyi esiin jotakin.. Kuono.. Ja kirsu kaupan päälle! Sakura kyyristyi koko ajan eteenpäin.. Hän muuttui koiraksi!?
 
                                                                          *
 

Kesti noin kaksikymmentä sekuntia, ja Sakura oli akita-koira. Vatsan ja hännän alusta oli vaalea, ja se jatkui otsaan asti. Otsassa olevan "kolmion" ympärillä oli ympyrämäiset kuviot. Sakura ei ajatellut muuta kuin Mandyä. Hän loikkasi urheasti aitojen yli, jotka tekivät Sakuralle syvät haavat kylkeen. Sakura ei välittänyt tuskasta, vaan etsi Mandyn, ja nopeasti. Sakura, vaikka olikin Mandyä nuorempi, nosti Mandyn selkäänsä ja hyppäsi uudelleen aidan yli. #Sakura.... Sinä..# Mandy katsoi Sakuran haavoja, jotka eivät taida koskaan hyytyä. #Tiedän, Mandy. Mutta ei sillä väliä. Olet nyt turvassa. Tuli saadaan kohta sammutettua. Nyt minun täytyy mennä.# Sakura puheli ja muuttui nopeasti ihmiseksi.

                                                                         *

Tämän jälkeen Sakura juoksi sisälle. Haavat pysyivät ihmisenäkin.. "Ällöttävää", Sakura ajatteli.

Tämän jälkeen hän nukahti.

Aamun koittaessa Sakura soitti Jokuralle. "Hei, Jokura! Et kai nukkunut vielä?" Jokura vastasi: "En tietenkään. Mitä asiaa?" Sakura hihitteli hetken, ja sanoi: "Pelastin eilen Mandyn ja palkaksi sain arpia." "Tulipalostako?" Jokura kysyi. Siinä samassa Sakura hätkähti. Oliko Jokura nähnyt saman unen?

 

 

(Ps: Sorry, että kesti vähän kauan uuden luvun tulossa.. Kiireitä piisaa. )

Aamiaisen jälkeen serkukset lähtivät jälleen Sakuran huoneeseen innosta kikattaen. "Ties minkälainen seikkailu tästä voi syntyä!" Sakura kiljui voitonriemuisena ja loikkasi selälleen Jokuran vierasvuoteelle. "Aivan, mutta emme pääse seikkailemaan yhdessä pitkään aikaan.. Sillä minä lähden tänään kotiin." Jokura ilmoitti surullisena ja alkoi pakkaamaan kamppeitaan. "Ai niin, voi ei!" Sakuran tavallisesti niin iloiset kasvot vääntyivät surulliseen virneeseen. Tyttö nousi ylös pedistä ja alkoi auttamaan Jokuraa pakkaamisessa.

                                                                  *

Samassa Sakuran ovelle koputettiin. Sakura huitaisi ruskeat hiukset vaaleilla raidoilla hartian yli selälle lepäämään ja päästi koputtajan sisään. Tässä tapauksessa koputtaja oli äiti. " Voi hyvänen aika teidän kanssa. Olettekin jo pakkaamassa, mutta että huoneenne on aivan kuin pommi olisi räjähtänyt! Siivotkaa nyt kuin tavalliset ihmiset nykyään niin tekevät." Äiti jaaritteli ja sulki oven. Sakura tuijotti serkkuaan hämmentyneenä ja hartioitaan kohauttaen. Sitten hän säpsähti kääntyessään huonettaan kohti. Sakuran vaatteet olivat tippuneet kaapista hänen etsiessään vaatteita aamulla. Lattialla oli kaikenlaista rojua ja roskaa. Ja mikä pahinta: kaikki pitäisi siivota nyt. "Periaatteessa.." Sakura aloitti ja jatkoi: "Meidän ei tarvitsisi siivota, sillä äiti puhui tavallisista ihmisistä."

                                                                   *

Ja siitäkös Jokura revähti ja purskahti arvioltaan loputtomaan nauruun joka kuului varmasti oven taakse! Sakurakin hihitteli hiljaa mutta ryhdistyi ja ryhtyi siivoamaan huonetta. Jokura pakkasi vielä vähän, kunnes oli pakannut kaiken mitä hänellä oli mukanaan. "Kusô! Miksi meille aina käy näin? Ensin tapahtuu jotain TODELLA fantastista, sitten tuntuu kuin maailmanloppu olisi täällä.." Sakura valitteli ja mutisi siivotessaan.                                                                                              

Tunneilta tuntuneen siivouksen jälkeen Sakura kaatui hikisenä omalle sängylleen. Hän kuitenkin nousi rivakasti takaisin ylös ja ryntäsi  keittiöön. "VETTÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!" Sakura ei kestänyt enää. Tuntui kuin nestehukka olisi tuloillaan. Juotuaan Sakura suoristi helpottuneena silmälasinsa ja suuntasi takaisin huoneeseensa.

                                                              *

Kun Jokura oli lähtenyt ja oli yö, Sakura näki jo unia vuoteessaan. Hän näki painajaista. Siinä Jokuran ja Sakuran ystäväkoiran, Mandyn omistajien talo paloi ja Mandy makasi maassa lähes kuolleena. #S-s-s-sa-akura..... Sakura, Auta! Minä......#   Siihen uni päättyi ja Sakura nousi istumaan sängyssään kirkuen kauhusta...

Sakura lepäsi vielä sängyssään. Oli aamu, kello seitsemän. Lauantaiaamu. Sakuran serkku, Jokura oli herättänyt hänet. Jokura oli serkkunsa luona yötä. "Mitä voisimme tänään tehdä?" Sakura kääntyi sängyssään katsomaan Jokuraa. Tämä vain kohautti harteitaan. "Huoh.." Sakura huokaisi. Serkukset nousivat ylös ja pukivat päälleen. Sakuralla oli ongelma: mitä laittaisi päälle?!? Jokura vain nauroi kun vaatekaappien ovet kolahtelivat ja serkkutyttö mutisi joistakin hiton vaatteista.

                                                                       *

Vihdoin ja viimein Sakura sai jotakin päälleen ja kaksikko lähti kävelemään Nagareboshi-metsään ja juttelemaan. Yhdessä vaiheessa heissä sävähti jokin hyvin voimakas valo. Mikä se oli? Japanilaiset serkukset tunsivat, kuinka jokin viesti sävähti heidän päähänsä. #Vuh! Tulevatko he? Tarvitsemme kipeästi apua!#  Sakura kääntyi katsomaan serkkuaan: "Tunsitko sen? Kuulitko sen?" Jokura nyökkäsi. "Joku tarvitsee apuamme.. Joku koira.. Hei hetkinen! Miten ihmeessä kuulemme koiran ajatuksia..?" Sakura ulvoi koirantapaisesti. Sakura ymmärsi ulvontansa viestin: #Kuuletteko minua?# Jokurakin ymmärsi, mitä Sakura tarkoitti.
                                                              

                                                                      *

Koirat vastasivat heille. # Ouuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu! Kuulemme varsin hyvin. Tulkaa pian! Tahdomme pois täältä aitauksesta!# Tuli Jokuran vuoro yrittää viestiä koirille. #Emme voi! Auttaisimme varsin hyvin, jos voisimme.# #No siinä tapauksessa: Harmi! Mutta ystävät, omistajamme eivät pidä, että ulvomme ja haukumme näin paljon. Näemmehän pian?# Sakura ja Jokura katsoivat toisiaan. "Ystävät? Mekö koirien ystäviä?" "Eikö se ollut niin, että koira on ihmisen paras ystävä? Hei hetkonen! Me kommunikoimme ELÄINTEN kanssa!" Jokura hämmästyi. Sakura vastasi: " Eläinten.. Meillähän on taikavoimia...?"

                                                                      *

Sakura ja Jokura kiljuivat ilosta. "Ulvotaanko heille hyvästit?" "Selvä. Än, yy, tee..." #Ouuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuu!# Serkukset kuuntelivat vielä ystäviensä hyvästit ja lähtivät Sakuran kotiin syömään aamiaista. Sakuran äiti kysyi: "Mitä te ulvoitte siellä ulkona? Leikittekö koiria?" Sakura ja Jokura punastuivat ja sanoivat kuin yhdestä suusta: "Ehei.. Emme kerro.."

 

Seuraava luku ilmestyy ensi viikolla =) Hyvää syyslomaa ja tulevia lumisateita!

Terveisin: Aniteen, Sakura.